Muutto takana

P1010014.jpg

Muutto takana. Nyt jo hieman naurattaa. Maanantaina ei naurattanut. Muuttokuorma saapui tunnin sovittua aikaa myöhemmin maanantaina aamupäivällä. Muuttomiehet sen sijaan eivät saapuneet. Siinä sitten selviteltiin suomi-eesti-venäjä-englanti -kielellä venäläisen rekkakuskin kanssa monta tuntia, että miten tavarat saadaan sovitusti kannettua asuntoon. Hänen mukaansa apuja oli tulossa, mutta pari tuntia sitä selvittäessä kävi ilmi, että mitään muuttomiehiä ei ollut koskaan edes tulossa ja että muuttokuormamme oli myyty eteenpäin muutamaan kertaan ja rekka, joka kuorman toi oli aivan joku muu mitä sen alunperin piti olla. Kuljetusfirma, joka muuttoamme hoiti, sai onneksi nopeasti yhteyden kahteen suomalaiseen rekkakuskiin, jotka olivat 100km päässä Berliinistä. He ottivat taksin ja tulivat hätiin. Huokaus. Heillä oli edessä yöajo, joten ei ihan itsestään selvää, että ottivat hoitaakseen muuton iltapäivällä/illalla. Eivät suoranaisesti ilosta hyppineet kun kuulivat, että asunto on viidennessä kerroksessa eikä ole hissiä. Mutta täällä ollaan ja superkiitollisia näille miehille, että riensivät apuun!

IMG_0325.jpg

Viikko on vierähtänyt täällä kotikulmilla pyöriessä. Meidän Ikean tilaus meni vähän mönkään eikä saatu alkuviikosta säilytyskalusteita, niin lähes kaikki tavarat on vielä laatikoissa ja epämääräisissä mytyissä ympäri nurkkia. Ihmeen hyvin sitä oppii elämään kaaoksen keskellä, vaikka yleensä haluan saada kaikki tavarat paikoilleen ja paikat siistiksi heti. Pari viherkasvia ja kynttilät ikkunalaudalla tekee ihmeitä ja olo on edes hitusen kotoisampi.

Sain pitkästä aikaa raahattua itseni myös salille tällä viikolla. Tässä aika lähellä, reilun kilsan päässä on iso kuntokeskus, jossa on salin lisäksi paljon ohjattuja tunteja ja mikä parasta - Kids Club! Felix jäi sinne hyvillä mielin leikkimään ja mä pääsin treenaamaan. Mahtavaa, että Felix saa leikkiseuraa ja kun tästä tulee nyt rutiini useampana päivänä viikossa, niin jospa se saksan kielikin sieltä leikeistä tarttuisi.

Rentouttavaa viikonloppua!

Briefly in English: Finally in our new home.