Tuulinen Tempelhof

Paljon asfalttia, nurmikkoa, pyöräilijöitä, lenkkeilijöitä, lapsia, aikuisia ja leijojen lennättäjiä. Kävimme ensimmäistä kertaa Tempelhofin kentällä. Visiitti oli pikainen, sillä sää oli niin tuulinen, että vilu meinasi tulla ilman kaulahuivia. Se onkin seuraavaksi ostoslistalla, syyssää tuli tännekin niiden 35 asteen helteiden jälkeen. 

Tempelhofin kenttä on nykyään kaupunkilaisten virkistyskäytössä ja moni tuntuu hyödyntävän sitä liikunnallisiin tarpeisiin. Tasainen asfaltti on houkutellut paikalle niin skeittareita kuin rullaluistelijoita. Pieni osa alueesta on kaupunkilaisten siirtolapuutarhaa, johon on istutusten lisäksi rakennettu kaikenmoisia härpäkkeitä ja penkkejä, joihin voi istahtaa nauttimaan ympärillä rehottavista kukkasista. Vähemmän tuulisella säällä ehdottomasti piknikin mittainen retki tänne. 

Ainiin! AMPIAISET. Täällä on helv****ti ampiaisia! Sää olisi mitä parhain terassilounaille ja -kahveille, mutta en vaan pysty oleen paikoillaan kun kymmenen ampiaista pörrää ympärillä. Paikalliset eivät niistä tunnu välittävän. Pari kertaa ollaan kokeiltu, mutta ihan hirveetä säätöä siitä on tullut. Mansikkaisten ja sokeristen lettujen nauttiminen loppui terassilla lyhyeen kun ampiaiset päättivät hyökätä herkkujen kimppuun. Siinä sitten juostiin ympäri katua lettulautanen kädessä. Noh, ei se vielä mitään, saatiin niskaamme myös kaatosade, joten letut katosivat parempiin suihin pikavauhtia. 

Briefly in english: We visited Tempelhof, which is located in Neukölln, Berlin. Tempelhof used to be an airport but it is now a park and a place for many outdoor activities.