Nopea sitruunapasta

Tämä raikas pasta on helppo ja nopea valmistaa. Siksipä päädyimme tekemään tätä illallisella, josta kirjoitin aiemmin täällä. Reseptin bongasin Suolaa & hunajaa -blogista ja luulen, että tästä pastasta tulee vakkari "pikaruoka" meidän keittiöön.

SITRUUNAPASTA

kahdelle

300 g  tuorepastaa

1 sitruunan raastettu kuori

puolikkaan sitruunan mehu

25 g voita

1 dl kuivaa valkoviiniä

muutama timjaminoksa

1,25 dl kuohukermaa

50 g parmesania raastettuna

hyppysellinen suolaa

mustapippuria

Pastaveden kuumentuessa valmista kastike: huuhtele sitruuna, raasta sen kuori ja purista puolikkaasta mehut. Sulata kattilassa voi, jonka jälkeen lisää sitruunankuori ja -mehu, keitä minuutin verran. Lisää joukkoon viini ja keitä vielä hetki. Lisää kuohukerma ja sekoita tasaiseksi sekä lisää joukkoon muutama timjaminoksa. Kiehauta ja anna hautua miedolla lämmöllä 5-7 minuuttia, kunnes kastike sakenee. Keitä sillä aikaa pasta al denteksi.

Poista kastikkeesta timjaminoksat. Lisää kastikkeeseen suola ja mustapippuri sekä puolet raastetusta parmesanista. Valuta pasta ja sekoita se kastikkeen joukkoon. Annostele lautasille, lisää päälle loput parmesanista ja viimeistele vaikkapa ruohosipulilla.