Lomamatka Turkuun ja Kustaviin

Tällä viikolla sää ei ole ollut kovinkaan kesäinen, mutta siitä huolimatta päätimme suunnata Turun suuntaan pienelle lomalle. Ollaan odotettu milloin Felixin nimi kirjautuisi väestörekisteriin, jotta voidaan hakea passia, mutta yllättävän kauan siinä kesti. Saas nähdä saadaanko passi kuun loppuun mennessä, jotta mahdollisesti ehtisi vielä tehdä reissun jonnekin ulkomaille. 

Päätettiin, että tällä kertaa Turkuun ei ajeta motaria, vaan nautitaan myös ajomatkasta. Lopulta kiertotiemme vei ihanan kesäkahvilan kautta Fiskarsiin ja sieltä Turkuun. Tämä ihana Café Ivan&Alexander sijaitsee Mustiossa, Krämarsinkaaren lähellä. Pienessä tuvassa on muutama pöytä, jonka lisäksi maukkaista leivonnaisista voi nauttia pihassa. Piipahdettiin myös Mustion Linnan pihassa kun se matkan varrelle osui. 

Mustion Linna ja upea miljöö menee ehdottomasti listalle kun seuraavan kerran mietitään lyhyttä reissua lähistölle. 

Melkein koko matkan satoi vettä, joten Fiskarsissa piipahdettiin vain nopeasti lounaalla ja hetki ehdittiin käveleskellä ja ihastella paikkaa ennen kun taas sade alkoi. 

Sateinen sää jatkui Turussa, joten keskityimme lähinnä shoppailuun ja syömiseen. Käytiin myös Aboa Vetus & Ars Novassa katsomassa Turku Biennaali 2015 näyttely

Di Trevistä sai ruokaa kaikkeen makuun burgereista pastaan, hyvää oli! :)

Turusta oli tarkoitus lähteä kotiin, mutta ex tempore otettiinkin suunta Kustaviin. Majoitus onneksi saatiin lyhyellä varoitusajalla ihan meren ääreltä. Peterzensin Boathouset olivat ihastuttavia pieniä mökkejä ja palvelu paikassa oli todella ystävällistä. Menemme varmasti uudestaan tähän paikkaan aurinkoisella säällä, jolloin paikasta saa vähän enemmän irti. 

Paikan yhteydessä on pieni sisustusputiikki Seaside, joka on paikan tyyliin merellinen. Mun makuun tämä sisustustyyli ei iske, mutta tulevaisuudessa mikäli purjevenehaave toteutuu niin alkaa varmasti tämäkin tyyli kiinnostamaan. :)