Vauvan huoneen sisustuksen suunnittelua

Pyörät lähti pyörimään nopeaa vauhtia, uusi asunto odottaa meitä Alppilassa. Ei saatu korkeita huoneita eikä leveitä ikkunalautoja, mutta saadaan asunnosta varmasti kiva ja oman näköinen. Uudessa kodissamme on 71 neliöä ja se on 50-luvulla rakennetussa talossa, aivan kuten tämä nykyinenkin, eli hyvinkin paljon saman tyylinen. Nykyinen asuntomme meni kaupaksi alle päivässä. Kyllä, ALLE PÄIVÄSSÄ! Kaikki tapahtui todella nopeaa ja muutto on jo kuun lopulla. Meille jää vain muutama päivä aikaa maalaamiseen ennen muuttoa. Kaikki seinät (harmaat)  ja lattia (ruskea) olisi tarkoitus maalata valkoiseksi. 

Uudelle alueelle muutto jännittää, vaikka olen asunut Kallion kulmilla aiemminkin ja Alppilassa on tullut paljon liikuttua ystävien luona. Varmaan eniten jään Punavuoresta kaipaamaan merta ja pieniä putiikkeja ja kahviloita. Onneksi ratikka kulkee tänne suoraan jos ikävä yllättää. :) 

Melkein kaikki vapaa-aika viime päivinä on lähinnä mennyt koneen äärellä istuessa ja Pinterestiä ja nettikauppoja selaillessa. Ihanaa päästä sisustamaan kokonaan uutta huonetta, josta tulee vauvan huone. Luulen, että muutenkin sisustuksessa saattaa tapahtua uutta, sillä uuden olohuoneen muoto tuo hieman uutta haastetta sisustukseen. Esim. nykyinen tv-taso ei tule mahtumaan sinne ja sohva tulee saamaan todennäköisesti kaverikseen nojatuolin. Vitriini ja isompi keittiönpöytäkin olisi haaveissa. 

Yhdelle seinälle haluan tapetin. Muutoin olen pelkistettyjen maalattujen seinien ystävä, mutta vauvan huoneeseen tapetti toisi vähän leikkisyyttä. Tässä muutama vaihtoehto:

Vasen yläkulma Wallpaper by ellos, kaikki muut Ferm Living. 

Paljon on kaikkea ihanaa mistä valita. Seuraavaksi tarkasteluun tori.fi:n aarteet.

 

Briefly in english: We are moving. Baby's room decorating plans.