Kalifornia kuvina osa 5: Palm Springs

Viimeisinä reissupäivinä ajoimme palmujen kaupunkiin Palm Springsiin, joka sijaitsee n. 200km Los Angelesista itään. Ennen matkaa tiesin paikasta sen verran, että lähistöllä järjestetään Coachella festivaalit ja että Los Angelesin rikkaat suuntaavat viikonloppulomille sinne. Näkyipä katukuvasta myös se, että eläkeläiset viettävät siellä talvea. Ennen matkaa haaveilimme Palmsissa sijaitsevista upeista hotelleista mahtavine uima-allas alueineen, mutta niin oli mahtavat hinnatkin hotelleilla. Päädyimme jälleen edulliseen Airbnb-asuntoon, joka oli myös varustettu altaalla. 

Aavikkokaupungin lämpötilat ovat korkeammat kuin rannikolla ja meitä hellittiinkin siellä yli 30 asteen helteellä. Kesäisin lämpötila voi nousta jopa 50 asteeseen, joten silloin uima-altaallinen majoitus on ehdoton. Kolmen päivän aikana ajeltiin ympäriinsä, käytiin kauempana aavikolla ja palmuplantaaseilla sekä kierreltiin kaupungilla. 

Tehtiin vissiitti Moortenin kaktuspuutarhaan, joka oli pienempi kuin luulin. Ehkä vähän pettymys, mutta upeita kaktuksia täynnä. Napsastiinpa siellä myös pikkutontusta kuva joulukorttia varten. Pääsymaksu taisi olla vaan muutaman dollarin, joten kannattaa käydä!

Alla olevat kuvat on otettu Palm Springs Aerial Tramwayssa, jolla matkattiin 2,6 kilometrin korkeuteen. Pari päivää Pyry sai suostutella mua sinne, pelkkä ajatus korkealla roikkuvasta täyteen pakatusta hissistä huimasi. Olis ehkä kannattanut muutama skumppa kumota ennen hissiin nousua, muutama paniikkikyynelhän siinä pääsi menomatkalla ylös. :) Mutta oli sen arvoista, upeat maisemat etenkin alas tullessa. Kannattaa uskaltautua vaikka korkeat paikat ei olisikaan suosikkeja. Ylhäällä oli mm. ravintola, museo ja valleusreittejä. 

 

Briefly in english: Last pictures from our vacation in California. We spent our last days in Palm Springs. 

Kalifornia kuvina, osa 4: Santa Monica ja Venice Beach

Kävimme muutaman tunnin reissulla Santa Monicassa. Enimmäkseen käppäilimme pitkin rantabulevardia ja kävimme pikaisesti Santa Monica Pierillä. Rannalla oli "kuntosali" sekä paljon rullaluistelijoita, pyöräilijöitä ja skeittaajia huristeli pitkin rantabulevardia, aivan kuten jenkkityyliin kuuluukin. :) Mieluusti olisi oltu pidemmänkin aikaa tuolla, keskustassa näytti olevan hyvät shoppailumahdollisuudet. 

Venice Beach, josta alla olevat kuvat on otettu, oli yksi suosikeistani reissulla. Ennen reissua olin lukenut blogeista paljon kyseiseistä paikasta ja mielipiteitä oli monia. Paikka on toki hieman rähjäisempi muihin rantoihin verrattuna ja kodittomia on paljon, mutta vähän raffimpi ja boheemi meininki oli mieleeni. Meidän oli tarkoitus viettää viimeinen yö Venicellä, jotta olisi pari päivää aikaa tutustua alueen ihaniin putiikkeihin ja kahviloihin, mutta olimme majoituksen kanssa niin viime hetkellä, että emme löytäneet sopivan hintaista, joten visiitti jäi vain päivän mittaiseksi. Kävelymatkan päässä rannalta on Venicen shoppailukatu Abbot Kinney Boulevard, joka on täynnä kivoja kahviloita ja ravintoloita sekä pieniä putiikkeja, joihin olisi saanut tuhlattua koko matkakassan. Muutama kahvilasta otettu kuva on The Butcher's Daughter -nimisestä paikasta, jonka avokadoleivät oli herkkua. Kahvilan menu on 100% kasvispitoinen. 

PB170244.jpg

 

Briefly in english: Postcards from Santa Monica Beach and Venice Beach. 

Kalifornia kuvina, osa 3: Los Angeles, Arts District

Hengattiin yksi päivä Los Angelesin downtownin itäisellä puolella Arts Districtillä. Alueen teollisuusrakennuksissa sijaitsee taidemuseoita, teattereita, ravintoloita, kahviloita, baareja ja pieniä putiikkeja. Roisoinen alue graffiteineen on mielenkiintoisia yksityiskohtia täynnä. Tänne kannattaa ehdottomasti suunnata, ehkäpä downtownin mielenkiintoisin ja kivoin alue. Kävimme Pyryn kanssa yhtenä iltana dinnerillä downtownissa ja samaisena iltana suuntasimme Arts Districtillä sijaitsevalle pienelle Resident nimiselle klubille norjalaisen Jenny Hvalin keikalle. Klubin ulkopuolella oli tosi kiva puutarhamainen baari, jossa oli myös food truckeja. Tosi ihana ja viihtyisä paikka, harmi vaan en saanut yhtään järkevää kuvaa sieltä, kun oli niin pimeää. Keikan jälkeen oli tarkoitus mennä Ace Hotellin kattobaariin ihailemaan pilvenpiirtäjiä, mutta suosittuun baariin oli parin sadan metrin jono, joten valitsimme viereisen hotellin katot. Ace Hotellin drinksuille kannattaa siis suunnata hyvissä ajoin päivällä tai alkuillasta jos haluaa välttää jonottamisen. Ja jos et ole autolla liikkeellä niin suosittelen käyttämään Überia tai Lyftia! Julkinen liikenne Losissa on ihan olematon. 

Art Districtin vieressä muutaman korttelin päässä sijaitsee kodittomien alue Skid Row. Alueella asuu paljon kodittomia ihmisiä, iltaisin kadut täyttyvät teltoista ja osalla ei ole niitäkään. Illalla ehkä kiertäisin alueen vähän kauempaa. Päivällä Arts Districtille mennessä ajoimme alueen läpi, jolloin siellä oli vain muutamia telttoja pystyssä ja ihmisiä kerjäämässä kun autot pysähtyivät liikennevaloihin. 

 

Briefly in english: Arts District, Los Angeles is full of interesting art galleries, restaurants and coffee shops. 

Kalifornia kuvina, osa 2: Los Angeles - Hollywood ja Beverly Hills

Vietimme kaksi viikonloppua Losissa. Ensimmäisenä viikonloppuna otimme Airbnb:n Hollywoodista, josta oli lyhyt matka muutamille pakollisille nähtävyyksille, kuten Walk of Famelle ja Hollywood kyltille sekä Beverly Hillsiin. Tarkoitus oli käydä hyvien näkymien perässä myös Griffith Observatorylla, mutta molemmilla kerroilla, kun menimme sinne, oli pääsy autoilta suljettu ihan ylhäällä, joten jouduimme jättämään sen väliin. Pitkä ylämäkikävely ei rattaiden kanssa kiinnostanut. Jääpä jotain nähtävää seuraavallekin kerralle. :) Vinkkinä Losin matkaajille, Hollywoodin alueella majoittuminen on edullisempaa kuin muilla lähialueilla. 

Beverly Hills 90210, Melrose Place ja mitä näitä hittisarjoja nyt on! Meikäläisen lempparisarjat ysärinä ja olihan se hienoa päästä kuljeksimaan samoja katuja. :) Yllä oleva herkullisen värinen kuppikakkuautomaatti löytyi ihan Rodeo Driven läheltä. Paul Smithin liike taas sijaitsee Melrose Avenuella, sinne menimme ihan vaan tuon pinkin seinän perässä.

Vietimme oman perheen kesken myös viimeisen yön ennen kotiin paluuta Beverly Hillssissä, tässä muutama räpsy meidän Airbnb asunnosta, jota voin todellakin suositella sinne matkaaville. Asunto oli rauhallisella alueella, mutta kuitenkin kävelymatkan päässä hyvistä ravintoloista ja Rodeo Drivesta. Asunnon tarkemmat tiedot näkee TÄÄLTÄ.

 

Briefly in english: California part 2: Los Angeles, Hollywood and Beverly Hills. We spent two weekends in Los Angeles on our vacation. We had a quite a hurry to see all the must see places. :) Last pictures are from our Airbnb in Beverly Hills, which was really cosy and i can warmly recommend it. More info here

Kalifornia kuvina, osa 1: Newport Beach ja Huntington Beach

Nyt on takana vajaan kolmen viikon reissu Kaliforniaan ja vihdoin aikaa jakaa teille näitä aurinkoisia maisemia. Paluu kirkkaasta auringon paisteesta tänne harmaaseen pimeyteen saa unelmoimaan jo uudesta reissusta maapallon toiselle puolelle. Tulimme kotiin viikko sitten ja täällä toivutaan edelleen jäätävästä jetlagista. Felixillä on rytmit edelleen ihan sekaisin ja yöt on menneet leikkiessä. Nyt onneksi parina aamuna ollaan herätty vasta viideltä! Jospas jo ensi viikolla oltaisiin takaisin oikeassa rytmissä. 

Lyhyessä ajassa nähtiin paljon ja kuvasatoakin on niin paljon, etten osaa päättää mitä jakaisin teille. Seuraavina viikkoina onkin luvassa kuvapommitusta täältä suunnasta. Varoitus: aiheuttaa pahaa matkakuumetta! 

PB100086.jpg
PB100076.jpg

Olimme ensimmäistä kertaa Kaliforniassa ja matka varattiin loppukesästä heti kun kuulimme, että ystäväperheemme muuttaa sinne. Heidän elämää Kalifornian auringon alla voi seurata Tarun ihanasta Mona&Saga -blogista. Majoitumme siis pääasiassa heidän luona Irvinessa, joka sijaitsee Orange Countyn piirikunnassa n. 50 mailia Los Angelesista etelään. Irvinesta oli lyhyt matka tehdä päiväretkiä lähimmille rannoille ja yllä kuvasatoa Balboa Islandilta ja Newport Beachilta. Newport Beach oli pakko päästä näkemään ihan vaan senkin takia, kun The O.C. -sarjan tapahtumat sijoittuvat sinne. :)

Newport Beachin lähellä, ihan vähän pohjoiseen sijaitsee Huntington Beach, joka on "The Surf City USA". Tämä kaupunki oli ehkä mun lemppari kaikista rantakaupungeista missä käytiin. Alla tunnelmia Huntingtonista ja upeasta auringonlaskusta. 

PB100175.jpg
PB110209.jpg
PB110227.jpg

 

Briefly in english: California part 1: Newport Beach and Huntington Beach.

Patarein vankila Tallinnassa

Heinäkuisella Tallinnan matkalla kävimme vierailulla Patarein hylätyssä vankilassa. Vankila sijaitsee n. 15min kävelymatkan päässä Vanhastakaupungista, kulttuurikilomeeter -reitin varrella. Muutamalla eurolla pääsee kävelemään vankilan karmivilla käytävillä ja kurkkaamaan huoneisiin, joista viimeinen vanki poistui vasta vuonna 2002. 

(null) (1).jpg

 

Briefly in english: Patarei prison is a must see when you travel to Tallinn!